Irtiotto arjesta: näin vietät täydellisen viikonlopun ihan vain omassa seurassasi

Ylhäinen yksinäisyys. Siksi sitä kutsutaan, eikä turhaan. Monelle yksinäisyys on juurikin tätä: ylhäisyyttä, hetken irtiotto arjesta, pieni rentoutumistuokio. Tällainen ihan vain oma aika on joskus terveellistä ihan jokaiselle, mutta erityisesti niille, joiden arki on muuten pelkkää härdelliä. Jos päiväsi koostuvat siitä, että heräät itse ennen muita laittaaksesi aamupalaa, herätät kärttyiset lapset, taistelet heidän kanssaan hampaiden pesusta, kuuntelet valitukset laittamastasi aamupalasta, valitset heidän kanssaan vaatteita, kuuntelet raivokohtauksen valituista vaatteista, viet huutavat lapset hoitoon, ajat töihin, teet töitä, tulet kotiin, siivoat, laitat ruokaa ja niin edelleen, olet supervanhempi. Supervanhempi voi suoda itselleen toisinaan irtioton arjesta, ja jo yksikin viikonloppu omaa aikaa saattaa tehdä ihmeitä pitkäksi aikaa. Miten tämä sitten käytännössä hoituu?

Luksusloma aikuiselle

Tärkeintä on se, että lähdet irtiottoosi aivan yksin. Ei lapsia, ei puolisoa, ei kavereita. Tämä on retriittisi, sinun oma aikasi. Se on kuin terapiaa. Varaa itsellesi siis hotellihuone viikonlopuksi. Sen ei tarvitse olla kaukana, jos et halua: riittää, että olet siellä yksin. Älä pihistele, vaan varaa oikein hieno huone, sellainen, josta olet aina haaveillut. Olet ansainnut sen!

Tämä on sinun viikonloppusi. Tee siis mitä tahansa sinua ikinä huvittaakaan ja mistä olet haaveillut ehkäpä vuosia! Nuku ensiksi oikein pitkään ja hankkiudu eroon univelastasi. Nauti hotellin tarjoamasta herkullisesta aamiaisesta. Korkkaa huoneessasi pullo suosikkishampanjaasi ihan vain itsellesi. Lue kirjaa lämpimässä vaahtokylvyssä.

Tee kasvonaamioita. Laita kynnet kuntoon. Käy saunassa. Katso televisiosta sarjamaratonia. Pelaa nettikasinolla vaikka kännykälläsi ja viihdytä itseäsi pelien parissa. Kasinolla pelaaminen rentouttaa sinua suuresti ja saa viikonloppusi tuntumaan lomalta isolla L:llä. Ja mikä parasta, sitä voit jatkaa myös kotonasi.

Tilaa roskaruokaa hotellihuoneeseesi. Laula, tanssi ja tee kaikkia niitä asioita, joita olet toivonut jo pitkään. Pukeudu kauniisti, laita hiukset ja mene illastamaan hotellin ravintolaan. Siitä voitkin jo pikkuhiljaa siirtyä baarin puolelle, ja kukaties hotellilta saattaakin löytyä aivan oikea kasino. Kasinolla voit pelata vatsaa kutkuttavia pelejä ja ehkäpä olet hotellilomasi päätteeksi varakkaampi kuin koskaan ennen. Tätä voisi tehdä useamminkin, vai mitä? Niin mekin ajattelemme!